deitti seuraa deitti
treffit
Lupiini deitti
Lupiini deitti Lupiini deitti Lupiini deitti
treffit treffit treffit treffit
treffit seuraa seuraa seuraa








Hae seuraa

Voit hakea ilmoituksia myös vapaalla tekstihaulla. Valitse ensin osasto.

Kirjoita hakusana allaolevaan kenttään ja ruksi ruutuun, jos haet kuvallista ilmoitusta.

Valokuva: Piirros:

   


Voit myös hakea ilmoituksia, joihin on liitetty profiili. Tee haku täältä





Sivut 710-711



 

Edelleen rakastunut

Tapasin kerran yhden aivan ihanan pojan. Hän oli juuri samanlainen kuin unelmieni poika. Hänellä oli juuri sellainen kroppa kuin kuvittelin. Hänen silmät loistivat kuin tähdet. En tuntenut häntä, eikä hän tuntenut minua. Ajattelin että hänen täytyi olla uusi oppilas. Alkoi tunti koulussa. Poika tuli opettajani kanssa luokkaan. Opettaja kertoi että hän oli uusi oppilas. Ja juuri MINÄ sain esitellä hänelle koulua ja opettaa hänelle perus faktoja. Pojan nimi oli Ville. Minä olin ensimmäinen koulussa jolle hän kertoi lempinimensä. Se oli Sepe. Oli jo pari vuotta kulunut. Hänestä oli tullut hyvin suosittu. Hän oli niin kuin meidän välillämme ei olisi tapahtunut mitään. Ehkei tapahtunutkaan, mutta minä tunsin sen silloin sydämmessäni että tuo olisi se ainoa ja oikea juuri minulle.

Oli koulun tanssiaiset tulossa. Minulla ei ollut kavaljeeria eikä hänellä ollut daamia. Ajattelin jo etten mene koko tanssiaisiin koska en millään ilveellä saisi kavaljeeria. Sepe tuli yhtenä päivänä luokseni ja siinä juuri siinä se tapahtui. Hän kysyi minua daamikseen. En tietenkään saanut sanaa suustani joten nyökkäsin vain aivan kuin ei olisi niin tärkeääkään. Hän tuli hakemaan minua tanssiaisiin. Hän oli niin komean näköinen, ja hän toi minulle ruusunkin. Tanssiaisissa kaikki katsoivat minua ja Sepeä. Sillä me olimme koko illan tähti pari. Saimme palkinnonkin. Nimittäin "tähti- pari". Ja siinä kaikkien edessä hän suuteli minua.

>>TAKAISIN<<

 






Kirjaudu sisään palveluun GSM- numerollasi ja salasanallasi tästä:

gsm-numero:
-
Salasana:


Miten salasanan saa?






 

 

 

 

 

 

© 2008 Alasto Oy & Gameleo Systems Oy

Palaute | Käyttöehdot